9.11.2010

Tiistaihin livahti

Maanantai livahti töitä tehdessä. Sain etsittyä scriptin AD:n henkilötietojen päivykset CVS tiedostoista. Löysin parikin käyttökelpoista linkkiä, mutta kun minulla ei ollut oikeusia sitä käytännössä testailla välitin tiedon, eteenpän.

Muu aika meni Osaamon tuntikirjauksia tehdessä ja sosiaalisessa mediassa Verkot jäässä - seminaarin markkinointiin ja esittely materiaalin viimeistelyyn ja järjestelyyn. 

Päivän vaapaa hetkiä puhutteli kaksi artikkelia. Toinen käsitteli prosessia, joka valmistaa nuoren valkoiseen vihaan ja joukkomurhaan. Kumpa kukaan ei kiusaisi ketään mistään syystä. Toinen kielsi vanhempia kasvattamasta lapsistaan narsisteja.

Kumpikin herätti ajatuksia ja puhutti minua sekä vanhempana, että opettajana.

Tänään olimme Verkot jäässä? -seminaarissa. Tapasin mukavia Iivarilaisia sekä Iisalmesta, että Varkaudesta. Nyt seuraavaksi on sitten suurepana ponnistuksena IRL tapaaminen Iisalmessa. Nyt ideoita kehiin ja blogipäivityksiä.

Olemme tällä alueella ihan uraa uurtavia ryhmä. Kukaan muu ei vielä tiettävästi ole ottanut tavoitteeksi koko opintojen oppimisprosessin  avaamista yleiseen nettiin, niin että opiskelija saa prosessista sekä portfolion, osaamispäiväkirjan, että materiaalia, jolla voi markkinoida itseään työelämälle. Samalla hän voi kota itselleen asiantuntija ja ammattilaisverkoston tukemaan opintoja ja ammatillista kasvua. Vertaistukea tarvitaan opintojen steppauksessa ja palautteen annossa. Vertaisen palaute on monesti opettajan palautetta rakkaampaa.


Kuvia meidän Verkot jäässä seminaarista:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti