12.11.2010

Kolmas perjantai sitten

Tänään aamu alkoi palohälytyksellä ja kokoonnuimme parkkipaikalle. Virkistävä aamu ainakin niillä, joilla ei ollut takki käden ulottuvilla.

Paloharjoitusten jälkeen kokoonnuimme palaveriin, jossa oli järjestelmänasiantuntijat koolla. Olin laittanut käyttäjät käyttäjäryhmiin puhelinluettelon henkilöluettelosta. Organisaatio kaaviosta ei pystynyt päättelemään mihin prosesseihin kukin kuului, kun heitä ei organisaatiokaaviossa ollut nimetty ja tehtävänkuvatkaan eivät yksiselitteisesti kertoneet mihin prosessiin tai mille prosessi tasolle kukin kuului. Palaverissa huomasimme, että puhelinluettelo ei kata kaikkea henkilökuntaa, joilla on järjestelmässä oma käyttäjä tunnus. Joten käännyimme sitten palkan laskennan puoleen. Nyt on lista palkkaa saavista henkilöistä, mutta heidän sijoittaminen ja sijoitusten tarkistaminen jää ensiviikolle.

Sain kädestä pitäen opastusta myös siitä, miten täällä tehdään palaverihuoneiden varaukset. Nyt on sitten ensiperjantaiseksi varattu talon paras palaverihuone kahdeksi tunniksi. Ja esitykset voidaan tehdä tykin kautta.

Oikean työpaikan esimieheni yritti minua tavoittaa ja minä häntä, vaan ristiin meni, minulle jäi vain aavistuksia, mitä asiaa hänellä olisi ollut. Mutta se selvinnee joko sähköpostista tai sitten hän soittelee ensiviikolla.

Nyt viikonlopun viettoon, olkaa kiltisti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti