14.10.2011

Opettaako ja kannustaako koulu vääriin toimintatapoihin




Minä olin kuuntelemassa sitä, kun ihmetellään, miten lapset eivät jaksa istua hiljaa ja paikoillaan. Miksi ne juoksentelee ja haluavat keskustella, olla kokoajan kanssa käymisissä toistensa kanssa. He puuhastelevat ja touavat keskenään kokoajan. Mikä niitä vaivaa?


Toisaalla kuulen, että nuoria ei kiinnosta tekeminen. Tekijät loppuvat, tekijöistä on huutava pula. 


Mietin, että eikö tässä ole jokin ristiriita? Miksi me opetamme lapsemme istumaan hipihiljaa paikallaan ja kuuntelemaan, kun kuitenkin odotamme heiltä oma-aloitteisuutta, ahkeruutta ja vimmattua tekemisen meininkiä. Eikö sitten pitäisi tekemiseen kannustaa ja tukea alusta asti, jos ne on taidot jota töissä tarvitaan. 


Eikö tässä ole jonkinlainen ristiriita?

1 kommentti:

  1. Oikeaan osuit. Vähän kärjistäen voisi sanoa, että nykyajan kaiken voimakkaaseen muutokseen reagoidaan koulussa niin, että mennään vanhalla kaavalla: kasvatetaan kuuliaisia alamaisia. Ei tarvita muuta kuin Kekkonen takaisin!

    VastaaPoista