12.10.2011

Kuopiossa Sakkyn Marata -opiskeljoita ohjaamassa aiheesta; miten käyttäytyä ammattinsa edustajana netissä

Olipa mukava päästä tapaaman näitä opisklijoita. Loimme livesomeverkoston ja kalastelimme vastuksia miten nuori tukee ammattilaiseksi kasvuaan nettiaineistolla ja tuottamisella. Sekä sitä, miten nuoret saisivat itsensä ammattilaisena esiin netissä ja parannettua työhakumahdollisuuksiaan.
Alustus aiheeseen.


Opiskeljat olivat tuotteljaita, idearikkaita, avoimia ja hyviä piirtämään. Jännä havainto oli se, että kun laitoin fläppitaulun paperit ruudut ylöspäin, niin ihan kuin ruudut olisivat kahlinneet ajatuksen kulkua. Toisen ryhmän kanssa laitoin tyhjän puolen ylöspäin ja keskustelu sekä ideat rönsyilivät paljon enenmmän. Nyt pitää muistaa, etten vastaisuudessa kahlitse vahingossa ohjattavien mielikuvitusta ruuduilla. 









Kotiläksyksi opiskeljat saivat pyynnön tutustua oman alansa blogeihin ja verkostoihin, sekä ammattinsa edustajien kotisivuihin, sekä blogeihin. Niistä he ottavat mallioppimisen kautta hyvät jutut omiin PLe ympäristöihin. Verkkottumispaikossa heidän on aloitettava verkottautumista alan ammattilaisten kanssa. Aamun ensimmäinen ryhmä lupasi luoda FB ryhmän heidän keskinäisen vinkkien jakoon ja keskusteluihin. Ryhmään voi sitten houkutella myös työpaikkojen edustajia asiantuntijoiksi ja/tai keskustelijoiksi.


Toista ryhmästä näen osan vielä marraskuun alussa, pääsen heidän kanssaan tuottamaan sisältöä, mobiili- ja digilaitteilla heidän omaan PLe ympäristöön, joka on toteutettu Googlen sivustotykalulla.


Ja sitten kahville Savonnian viihtyisään kahvilaan kahville.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti