4.1.2012

Uusivuosi ja vanhat jutut


Uusi vuosi alkoi sekalaisissa merkeissä. Minä kuitenkin sain jatkaa Osaamo -hankkeessa. Hyvä niin, olemme päässeet vauhtiin ja uusia mukavia työkaluja on otettu opetuskäyttöön.

Moodleympäristöjä otetaan käyttöön sekä sosiaali- ja terveysalalla ja liiketalouden Moodlea edelleen viimeistellään. Emme saaneet Liiketalouden ympäristö nyt neljännen jakson alkuun käyttöön. Syynä oli sidosryhmien hidas hyväksymisprosessi. No, viidennen jakson alkuun sen saamme käyttöön. Sitten sen käytön opastus pitää sopia liiketalouden opettajien esimiehen kanssa. Sosiaali- ja terveysalan Moodle ympäristön pohjat ovat otettu käyttöön. Käyttöön otto kangerteleen sen vuoksi, että käyttöönottokoulutukseen ei päässyt kuin yksihenkilö ja nyt muut ovat ymmällään.

Molempien alojen Moodleympäristöt ovat suoraan valtakunnallisen opin mukaiset. Ympäristöt ovat sotella kaksitasoiset ja liiketaoudella kolme. Sotella on ympäritöjen käyttöönotto monimutkaisempaa, kun ylitasokin perustetaan ryhmäkohtaisesti. Liiketaloudella on ylinympäristön taso kaikkien käytössä ja vielä tutkinoosatasokin kaikkien osanvalinneiden käytössä, vasta kolmastaso on ryhmäkohtainen ohjaavan opettajan niin halutessa.

Viimevuoden matkalaksut on urakoitu ja muut paperit. Paitsi raportit ovat edelleen vaiheessa ja blogitehtävä on tekemättä. Mietin kumpi pitäisi priorisoida tärkemmäksi ja kirjoitan raporttia. Blogitehtävää olen suunnitellu iät ja ajat aina tuntuu muut menevän sen edelle ja sekös minua harmittaa.

Eilen teimme äidienkielen opettajan Tiinan kanssa http://voicethread.com/ sivuille suullisen äidinkielen harjoitustehtäviä. Tiinasta se oli mukava työkalu ja tehtävät hän julkaisi omassa blogissaan: Tehdään äänipuita 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti