9.11.2011

Median silmät meitä kohti



Iisalmen Sanomien Tarja Tikkanen kävi koululla tänään. Hän oli kiinnostunut sosiaalisen median käytöstä äidinkielenopiskelun tukena Tiina Köntän tunneilla ja ammatillisen kasvun apuna. Kerroimme hänelle siitä, miten opetusmenetelmiä yritetään vääntää siihen suuntaan, että jo ammatillisen kasvun aikana opiskelija voisivat käyttää heille tuttua mobiili- ja tietotekniikka monipuolisesti. 


Yhteiskunta pyörii yhä enemmän tekniikan varassa. Ihmiset ottavat osaa, antavat palautetta, kysyvät ja vastaavat toinen toisilleen. Pyrimme siihen, että he saavat myös bisnesnäkökulmaa palautteen antoon, kyselyyn ja tiedonjakoon. Heille annetaan eväitä mainostaa yrityksen palveluja ja tuotteita siellä missä ihmiset ovat. Heille annetaan myös valmiuksia ja mahdollisuus luoda edustava ammattilaisprofiili nettiin työnhaun tueksi ja varmistamiseksi. Avasimme Tarjalle työtapoja ja välineiden käyttö mahdollisuuksia. Annoimmepa myös lyhyen tietoiskun QR-koodista.


Tarja kävi myös luokassa haastattelemassa meidän aikaansaapia ja tarmokkaita opiskelijoita äidinkielentunnilla.


Jäämme odottamaan jutun julkaisua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti