14.3.2011

Hiihtoloma on ohi

Kävin Tukholmassa opintomatkalla ja sain monta hyvää kuvaa niin esillelaitoista kuin näyteikkunoistakin, teippausten kuvaus jäi vähemmälle. 

Niukkoja olivat näyteikkuoiden laittot, mutta vaivaa oli nähty ja useimmissa oli jokin hauska, jännä tai taianomainen yksityiskohta. 

Esillelaitto noudatteli samoja periaatteita. Hyllypuhujija käytettiin ja lelukauppassa tyttöjen lelut olivat vaaleanpunaisilla hyllyillä ja poikien mustilla tai tumman sinisillä hyllyillä. Legot olivat rakennettu houkutteleviksi ja ne heräsivät jopa eloon, kun esittely pisteen ohi käveltiin. Myymälöissä vaatteet olivaat värikokonaisuuksittain ja myös asukokonaisuuksittain. Niin, että yhden nurkan kaikki asusteet sopivat sävyltään toistensa kanssa.  Melkein paikallasi seisten tai nurkassa pyörien pystyit valitsemaan toisiinsa sointuvat asusteet, huivin, laukun, jalkineet, vyön, hatun jne. Sopii hyvin kiireiselle rahakkaalle ostajalle ja myös myyjän työ helpottuu tällaisella esillelaitolla.

Paluu arkeen oli tosi arkinen. Minulla ei ollut lähitunteja tänään ja perheen muusta tilanteesta johtuen päätin pitää kotona etätyöpäivän. Meidän työpaikan politiikkaan ei kuulu työkannettavat, joten yritin ottaa osaa perheen miniläppärillä ja työpuhelimella Connet kokoukseen. Mutta se ei onnistunut työpaikan Connect versio oli niin vanha, että se ei tukenut sen enempää Ubuntua kuin Androidiakaan, työpuhelimestani puhumattakaan, se ei edes tue graaffista nettiselaintakaan että se siitä sitten. Soitin Adobelle ja he lupasivat katsoa missä meidän Connectin päivitykset luuraavat, että ongelma luultavasti poistuu päivänä muutamana. Joskus tuntuu, että opisklijoillakin on paremmat tietoteknikkalaitteet käytössä kuin tietotekniikan opettajalla, vaan ongelmaratkaisukykyä tämä kehittää.

2 kommenttia:

  1. Ihana kuva näyteikkunassa:) Kyllä sinun pitäisi saada se kannettava, jotta voisit tehdä töitä tehokkaammin.

    VastaaPoista
  2. Tai tabletti - olisi tosi ihana. Voisin raportoida maailmalta vaikka mitä vaikka miten tehokkaasti muiden iloksi ja näyttäisin niin Pro:lta, kun vierailen yrityksissä.

    VastaaPoista