2.11.2010

Maa oli huurussa tänään...

Käyttäjärymä määrittelyä edelleen. Palaverin ohjeistuksen mukaan määrittelin käyttäjärymille ne softaryhmät, jota kukin ryhmä käyttää. Tänään poimin organisaatiokaaviosta ne ryhmät, joita ei ole sijoitettu omiksi käyttäjäryhmikseen ja huomenna sitten katsomme henkilökunnan työnkuvien tuntevan henkilökunnan kanssa määritelmiä kohdalleen.

Twitterissä käytiin keskustelua ideoinnista, mitkä auttaa ideoimaan. Työnantajan pitäisi suhtautua ideointiin kuten tärkeään työhön suhtaudutaan. Antaa sille riittävät resurssit ja palkita ideoinnista sekä niiden esiintuomisesta, vaikka ideasta ei ikinä varsinaista taloudellista hyötiä olisikaan.

Työajan puitteissa pitäisi olla mahdollisuus käydä innovatiivista keskustelua sekä omassa työympäristössä, että muissa ideoita herättävissä ympäristöissä, esim. yhteiset seminaarimatkat voivat olla tosi idearikkaita samoin vastaaviin yrityksiin/organisaatioihin tutustuminen ulkomailla tai kotimaissa tutustuminen aivan erialan yrityksiin ja oraganisaatioihin.

Työantajapuolen pitäisi tiedostaa myös se, että kiireen ja stressin keskellä ei juuri uusia innovaatioita synny. Ideoan kypsyttelyyn innovaatioiksi pitäisi olla lepoisa ilmapiiri, jossa on välillä aikaa turista niitä näitä. Häröillä.

Google piti tärkeänä, että työtekijät käyttävät osan työaikaa vapaaseen häröilyyn. Se on koettu arvokkaaksi ideoiden etsimis ajaksi.


1 kommentti:

  1. Totta puhut eli jos ei ole aikaa ja resursseja, niin ei synny uutta. Sama pätee täällä oppilaitosyhteisössä - uudet ideat kaipaavat aikaa ja kypsyttelyä.

    Vaikuttaa monimutkaiselta tuo työsi näin humanistin näkökulmasta! Viesteistäsi huomaa, että viestintätaidot ovat tärkeitä työelämässä.

    VastaaPoista